Blogit auki!

09.11.2009

Uudet ja uljaat sivut ovat vihdoinkin avautuneet. Osana uusittua sivustoa aloittaa salibandyn suurkuluttajille suunnattu blogi-osasto. Tavoitteenamme on perata lajiimme liittyviä ajankohtaisia ja kommentointia vaativia asioita. Haluamme sanoa asiat suoraan ja mitään kaunistelematta.

Aloitusvaiheessa bloggaajina toimivat Lasse Riitesuo, joka katsoo lajia Pelaajan peilistä ja Hexi Arteva, jonka vinkkeli on Managerin maailma. Tulemme vahvistamaan ryhmäämme parilla uudella nimella vielä tämän syksyn aikana. Tavoitteena on löytää valmentajan ja suurkuluttajan näkökulmat esiin tuovat osaaajat.

”Katsotaan nyt miten ruosteessa oma kynä on. Paljon on lajia nähty ja koettu, joten uskon että täältäkin pesee. Sen tiedän että Lasse osaa hommansa ja meidän tehtävänä on vain ohjailla keskustelun suuntaa”, kertoo Unihocin puolelta Hexi Arteva.

Uteluihin muista uusista bloggaajista ja blogi-osaston linjauksista Arteva lataa tuttuun tyylinsä.

”Olen heittänyt pallon Jani Hakkaraiselle ja Jarkko Hannukselalle. Katsotaan onko heissä miestä ottaa haaste vastaan. Nämä kaksi kaveria ovat maamme kärkinimiä salibandykirjoittamisessa. Linjan osalta on turha luvata tai puhua mitään. Pääkallo on salibandyn seiska, tai niin kuin salibandysta pitää kirjoittaa kaltaiset tyhjät lupaukset ovat suurinta soopaa mitä lukijalle voi syöttää”, päättää Arteva.

Luvassa on kirjoituksia viikottain ja tarpeen vaatiessa useinkin. Juttutoiveet ja vinkit voi laittaa osoitteeseen office@unihoc.fi.

Tervetuloa!

« Uutislistaan


Kommentit (0)

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua. Tällä hetkellä 3 kommenttia odottaa tarkistusta.

Kommentoi »