Valmentajan vinkkeli

Jani Hakkarainen

Nuorten Hirvien vauhtiralli

23.02.2010

Ennen viimeistä kierrosta Happeen maaliero on 159-159. Joukkue on tehnyt eniten maaleja yhdessä SPV:n kanssa, mutta myös päästänyt eniten. Jopa jumbo OLS:n maalista pallo on kaivettu harvemmin. Esimerkiksi Nokian Krp on päästänyt kaksikymmentä maalia vähemmän.

Maaliero kertoo pinnallisen syyn Happeen menestykselle. Tehtyjen maalien keskiarvolla 6,36 on hyvin todennäköistä menestyä, jos vain päästetyt maalit pysyvät jotenkin tolkullisissa lukemissa kuten “hirvillä” on käynyt. Pitää myös ottaa huomioon, että Happee on kärsinyt kolme murskatappiota mutta ottanut vain yhden murskavoiton (Oilersin 10-5). Tämä hieman vääristää maalieron kertomaa viestiä päästettyjen maalien suuntaan.

Happeen menestyksen syy on siis hyökkäyspeli pikemmin kuin puolustus- ja maalivahtipeli. Mutta mikä on hyvän hyökkäyspelin syy? Mistä pintailmiö eli suuret maalimäärät johtuvat?

Vauhtirallia vastustajan maalille

Hirvien tehojen takana on ennen kaikkea nopea hyökkäyspeli eli vastahyökkäykset. Niissä Happee on ollut rautaa. Pelin kääntö on nopeata ja vastahyökkäykset ovat erittäin suoraviivaisia. Jyväskylässä on otettu mallia Seinäjoelta. Pallon riiston jälkeen tavoitteena on pelata pallo mahdollisimman nopeasti pitkällä syötöllä (vaikka ilmassa) kärkipelaajalle, joka lähtee 1-2-2:sta (mökistä) tai porrastetusta 2-1-2:sta (sahalaidasta) kuin hauki rannasta. Jos tämä ei onnistu, peli nostetaan jalalla eli kuljettamalla tai lyhyellä syötöllä keskustan kautta. Alkukaudesta Happee käytti myös kahta peräkkäistä syöttöä kaukalon kautta pelatakseen pallon kärjelle. Pakki siis antoi laidan kautta syötön pelin puolen hyökkääjälle, joka jatkoi kaukalon kautta kärjelle. Tämä oli suorastaan innovatiivinen tapa kääntää peli.

Erityisen hienoa Happeen nopeassa hyökkäyspelissä on kuitenkin niiden päättö. Hyökkääjien ratkaisut ovat suoraviivaisia mutta ovelia. Kaikkein ihailtavinta on puolustajien käyttö. Alakerta tukee hyökkäyksiä erinomaisesti ja Happee osaa käyttää toista, jopa kolmatta aaltoa viimeistelyssä. Tähän harva joukkue Salibandyliigassa kykenee. Maanantain tv-ottelussa SSV:tä vastaan hienona esimerkkinä siitä oli Jaska-Petteri Kuneliuksen 3-3 maali, johon Juuso Heikkinen antoi upean poikittaissyötön.

Sen sijaan Happeen pitkässä hyökkäyspelissä ei ole mitään erityistä pelijärjestelmän suhteen. Joukkueen avauspeliä voisi luonnehtia nykyaikaiseksi pitkien syöttöjen pelaamiseksi. Avaus tapahtuu yleensä pitkällä syötöllä, mutta avaamisessa on tiettyjä lyhytsyöttöpelin elementtejä. Kontrastina vaikka ruotsalaisten stabiileihin paikkoihin, pelaajat vaihtavat jossain määrin paikkaa ja keskustaa pyritään välillä murtamaan sekä syöttämällä että kuljettamalla.

Happeelle tyypillistä on tehdä keskustan murto oikeasta laidasta. Keskushyökkääjä haastaa pallon kanssa keskelle ja pudottaa pakille alas. Sentterin tilalle tyhjentyneeseen oikeaan laitaan liikkuu toinen hyökkääjä. Tästä voisi käyttää nimitystä “laitavolttilähtö”. Sitä on paljon harrastanut SSV ja viime kaudella sitä näki usein SPV:n pelissä.

Happeella nykyaikainen pitkien syöttöjen hyökkääminen toimii varsin mallikkaasti, koska pelaajistosta löytyy kykyä antaa pitkiä pysty- ja poikittaissyöttöjä sekä ampua kaukaa. Myös pelin levittämisen päädyn kautta hirvet osaavat. On kuitenkin selvää, että pitkällä tähtäimellä jyväskyläläisten pitää viedä pitkän hyökkäyspelinsä nykyaikaistaminen loppuun ja monipuolistaa sitä.

Vahvaa valmentamista ja pelaamista

Nopean hyökkäyspelin organisoinnista suurin kiitos menee valmentaja Pasi Kotilaiselle. Päävalmentaja, rehtori Seppo Pulkkinen on erikoistunut johtamiseen, hän ei ole lajiosaamiseltaan terävintä kärkeä. Kotilainen onkin noussut nopeasti lupaavimpien salibandyvalmentajiemme kastiin. Kaksikko Pulkkinen-Kotilainen kilpailee tiukasti vuoden valmentajan tittelistä.

Peliä ei voisi kuitenkaan organisoida ilman pelaajia. Happee on materiaaliltaan sopiva sekoitus nuoruutta ja kokemusta. Varmaankin kaikki ovat olleet täysin hämmästyneitä siitä tasosta, jolla Happeen nuoret lahjakkuudet ovat pystyneet pelaamaan koko kauden. He ovat voittaneet useita juniorimestaruuksia ja ovat onnistuneet siirtämään voittamisen taidon hyvin nopeasti miesten eliittisarjaan. Nuoret ovat pelanneet ennakkoluulottomasti eli kokeneita sotaratsuja turhaa kunnioittamatta. Myös heidän hyvä liikkeensä on edesauttanut Happeen nopeata hyökkäyspeliä. Nuorten esiinmarssia on johtanut jo maajoukkueeseenkin noussut Jami Manninen. Myös pienikokoinen Joonas Pylsy on pelannut suorastaan sensaatiomaisen hyvin. Kokeneesta kaartista huippurunkosarjan on pelannut Lasse Riitesuo. Hän on todellinen maaliruisku, mutta on myös monipuolistanut peliään vanhemmiten. Kilojakin on karissut.

Erikoistilanteissa kaksijakoista

Hieman yllättäen ylivoimapelaaminen ei selitä jyväskyläläisten sensaatiokautta. Ylivoimalla Happee on ollut kolmanneksi paras SPV:n ja Kooveen jälkeen. Yhteen maaliin on aikaa tarvittu keskimäärin 2.59. Alivoimalla sen sijaan hirvet ovat miehittäneet toiseksi viimeisen sijan. Omissa on alivoimalla soinut keskimäärin kolmen minuutin ja 24:n sekunnin jälkeen. Ylivoimalla on syntynyt 30 maalia ja alivoimalla päästetty 31 nyyttiä. Happeen on myös ottanut eniten jäähyjä koko sarjassa (166 minuuttia, esim. OLS 76 minuuttia).

Tästä ei tietenkään pidä vetää sitä johtopäätöstä, että ylivoima ei olisi joukkueen vahvuus. Se on sitä. Se vain ei ole tehnyt eroa voittojen ja tappioiden välillä koko sarjan näkökulmasta.

Kuten tilastotkin kertovat alivoima on eräs Happeen parannettavista osa-alueista. Se on suoraa seurausta joukkueen suurimmasta heikkoudesta eli puolustuspelistä. Mikä sitten jyväskyläläisten puolustuspelissä tökkii?

Puolustuspelin perusasiat ja monipuolisuus kuntoon

Maanantain tv-ottelussa toisteltiin sitä, kuinka puolustuspeliin on viime aikoina paneuduttu oikein olan takaa. Ei voidakaan sanoa, että Happeen viisikkopuolustus olisi ollut huonoa SSV:tä vastaan. Silti edelleen oli havaittavissa merkittäviä puutteita perusasioissa.

Ensinnäkin hirvien peliasento ei ollut oikea. Se ei ollut riittävän matala ja rintamasuunta oli liikaa palloa kohti. Tämä johti vaikeuksiin syöttöjen peitoissa ja huonoon laukausten peittoon.

Myös sijoittumisessa oli ongelmia. Tämä koski erityisesti painotonta hyökkääjää. Hän ei osannut peittää keskustaa ja poikittaissyöttöjä oikealla tavalla. Esimerkiksi Santtu Mannerin toisessa maalissa Riitesuo liikkui liian ylös, joka avasi poikittaissyöttölinjan.

Sijoittumisongelmaan vaikutti myös selvä epäselvyys Happeen oman alueen puolustussysteemissä. Se varioitui liikaa 1-2-2:n ja 2-1-2:n välillä myös viisikkojen sisällä eikä vain välillä. Ilmeisesti Happeessa on käynnissä muutosvalmennus 2-1-2:teen ja oppi ei ole aivan vielä mennyt perille.

Happee käyttää tyypillisesti kaksivaiheista karvausta. Ensimmäisessä vaiheessa prässätään 2-2-1:llä hyökkäysten jälkeen. Toisessa vaiheessa pudotetaan keskialueen ohjaavaan 1-2-2:teen tai sahalaita 2-1-2:teen. SSV:tä vastaan karvaus toimi alkua lukuunottamatta hyvin. Kaksivaihekarvaus on myös hyvä peruspaketti, vaikka pitkällä tähtäimellä joukkueen on nykypäivän hallittava useita karvaussysteemejä.

Kaksinkamppailukovuus hirvillä näyttää olevan kunnossa. Tv-kameroiden loisteessa nähtiin sillä osa-alueella jopa muutama pieni ylilyönti. Suurin jäähyminuuttimäärä ei siis ole sattumaa. Kovuutta pitää toki olla, mutta se ei saa johtaa jatkuviin jäähyihin.

Kevään musta hevonen

Pudotuspeleissä Happee tulee olemaan todellinen musta hevonen. Menestyminen siellä ja pidemmällä tähtäimellä edellyttää kuitenkin tiivistä kokonaispakettia. Pulkkisen ja Kotilaisen tulee siis saada parannettua heikkouksia nopeasti, jos Happee mielii juhlia myös keväällä ja tulevilla kausilla. Ennen kaikkea kysymys on jyväskyläläisten vanhasta akilleenkantapäästä, puolustuspelistä.

« Takaisin

Kommentit (1)

kin

24.02.2010 14:57 Muita
Löytyy Happeesta muutama muukin aika kova junnari. Tosin ymmärrän ettei kaikkia ole mainittu. Mutta esim. vuonna -89 syntynyt puolustaja Hakosen Petri on pelannut aika huikean rookie-kauden tehden tehot 5+6=11 20 peliin. Jos esim. verrataan toiseen vanhempaan rookieen Oilerssin Meyeriin, joka on tehnyt tehot 8+6=14 25 peliin, ei Hakonen ihan hirveästi vertailussa häviä. Varsinkin, kun Meyeriä on mehutettu koko kauden aivan älyttömästi.

Vaikka ei tuijotettaisikaan pelkkiä tehoja, ei rightin puolen Hakonen ihan hirveästi pelillisestikään Meyerille häviä.Toki Hakonen ja esimerkiksi Kotillaisen veljekset on huomattu, mutta kaikkia ei voi tosiaan mainita. Mielestäni Pylsy on ollut nuorimmista paras.

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua. Tällä hetkellä 0 kommenttia odottaa tarkistusta.

Kommentoi »