Valmentajan vinkkeli

Jani Hakkarainen

Otteluennakko: Koovee-SPV

30.01.2010

Tampereen Kilpaveljet ja Seinäjoen Peliveljet poikkeavat pelitavaltaan ja peli-identiteetiltään selvästi toisistaan. Koovee edustaa suomalaista lyhytsyöttöpelikoulukuntaa, kun SPV:n valinta on ruotsalaistyyppisemmät pitkät syötot. Ero tulee esille nimenomaan hyökkäyspelaamisessa.

Kooveen lyhyet ja SPV:n pitkät käännöt

Koovee kääntää pelin syvältä omalta alueelta yleensä keskustan kautta lyhyellä syötöllä. SPV:n pelaaminen poikkeaa tästä hyvin selvästi. Heillä eteenpäin pelaamista ei edellä lyhyt syöttö vaan pallon riistänyt pelaaja joko lähtee välittömästi kuljettamaan nopeasti ylöspäin tai avaa pelin pitkällä syötöllä. Tarkoituksena on saada pallo mahdollisimman nopeasti hyökkääjille, jotka etenevät kurkiaurana kohti vastustajan maalia. Nopeiden hyökkäysten päätöt ovat nopeita, ovelia ja siten tehokkaita.

SPV:n vastahyökkäyspelaaminen on joukkueen bravuuri, joka on helppo havaita heidän pelissään. Sen ansiosta lakeuksien miesten hyökkäspeli voi kiihtyä jopa ylinopeaksi. Järjestelmän heikkoutena on puolustusvalmius. Kentän keskustaa repeää välillä aukko, koska puolustajat eivät ehdi hyökkäykseen mukaan ja hyökkääjien kurkiaura jättää keskustan auki. Seurauksena vastustaja voi saada vastahyökkäyksen vastahyökkäyksen, jotka ovat salibandyssä erityisen tuhoisia. Niitä Koovee tulee kyttäämään – ellei sitten soi omissa.

Yhtä selvä ero pitkissä hyökkäyksissä

Katsojan on varsin helppo erottaa Kooveen lyhyet syötöt SPV:n pitkistä seuraavista tunnusmerkeistä silloin, kun pelataan järjestäytynyttä puolusta vastaan.

Kooveen kaikki pelaajat vaihtavat paikkaa. SPV:llä sitä tekevät pääsääntöisesti vain hyökkääjät. Silti jos ottaisimme pysäytyskuvia joukkueiden pitkästä hyökkäämisestä, olisi molempien muodostelma yleensä takakolmio.

Seinäjokelaisten hyökkääminen perustuu siihen, että pitkillä syötöillä palloa pystytään liikuttelemaan kentän osasta toiseen nopeasti. Se edellyttää suurta viisikkoa, jossa pelaajien keskinäiset etäisyydet ovat pitkät. Tästä hyvänä esimerkkinä oli Erä-tv-ottelun Ville Kuuselan maali, johon Sami Koski antoi ovelan ”no look”-syötön.

Tamperelaiset pyrkivät muodostamaan alueellisia ylivoimatilanteita paikanvaihdoilla, haastoilla ja tuomalla pallottomat pelaajat lähelle pallollista. Erityisesti viivassa seinäjokelaiset eivät juuri haasta pallollisena kohti vastustajan viisikkoa, joka avaisi tilaa laitoihin. Kilpaveljet haastavat jopa pieniin väleihin.

Lyhytsyöttöpelin keskeinen keino alueellisen ylivoimatilanteen muodostamiseksi ja laitojen avaamiseksi onkin keskustan murtaminen. Se voidaan tehdä kahdella tavalla. Joko pallo syötetään vastustajan viisikon keskelle tai se kuljetetaan sinne. Kumpikaan ei vielä varsinaisesti murra keskustaa vaan vasta jatkopelaaminen keskeltä. Yleensä keskelle syötön jälkeen pallo pelataan laitaan, kuljetus eli haastaminen johtaa pudotussyöttöön alle varmistavalle pelaajalle (”volttilähtö”). Kun jompikumpi onnistuu, on keskusta murtunut.

Termi on sikäli harhaanjohtava, että se tarkoittaa vastustajan viisikon tiivistymistä keskelle kenttää eikä sen hajoamista vielä tässä vaiheessa. Tämä avaa laidat ja tekee vastustajan puolustuksen haavoittuneeksi. He ovat joutuneet liikkumaan kohti keskustaa. Jos hyökkäävä joukkue pystyy pelaamaan pallon nopeasti eteenpäin, joutuu puolustava joukkue vaihtamaan liikesuuntaa ja on myöhässä.

Keskustan murtamisen jälkeinen jatkopelaaminen onkin oleellista. Hyökkäyksen täytyy edetä, jotta keskustan murtamisesta on hyötyä. Hyökkäyksen etenemisen ehto on puolestaan, että pallollisella pelaajalla on oltava syöttöpaikkoja. Pelaajien liikkeet pitää siis olla hyvin synkronoitu toisiinsa. Erityisen tuhoisaa on, jos pallo pystytään pelaamaan yli kentän keskustan kautta. Silloin tie maalille on auki. Mutta varsinkin volttilähtöä käytetään myös puolustuksen juoksuttamiseen ennen varsinaista avausta.

Erona Kooveen ja SPV:n välillä juuri on, että Kilpaveljet murtavat keskustaa, mutta Peliveljet eivät juurikaan. SPV ei esimerkiksi käytä volttilähtöä. Joukkue oli sitä toki selvästi syksyllä harjoitellut. Marraskuun tappioputken jälkeen on kuitenkin palattu vanhaan, minkä hyökkääjä Mikko Helanen paljasti Erä-ottelun haastattelussa (vastoin päävalmentaja Tommy Koposen puheita heti perään).

Vaikka tamperelaiset vaihtavat paikkoja jatkuvasti, leimaa joukkueen hyökkäyspeliä yksi erittäin tärkeä piirre: tasapaino. Tasapaino tarkoittaa sitä, että viisikko pysyy koko ajan kasassa eli pelaajien etäisyydet ovat lyhyet ja kenttäalue on miehitetty tiiviisti. Seurauksena on hyvä hyökkäyksen puolustusvalmius, jota myös kutsutaan tasapainoksi. Tasapainon syynä on se, että pelaajien liikkeet ovat keskenään hyvin synkronoituja. Lyhytsyöttöpelin puolustusvalmius onkin periaatteessa parempi kuin pitkillä syötöillä, joka edellyttää isoa, hajanaista viisikkoa.

Sekä SPV että Koovee levittävät peliä eli tekevät puolenvaihtoja viivassa, mutta Koovee tekee tätä myös päädyssä. Erityisen ihailtavasti sen toteuttaa Valtteri Sainion viisikko. Pelaajat ovat leveällä päädyssä. Tämä mahdollistaa nopeat puolenvaihdot, joiden jälkeen laukaisupaikkoja aukeaa maalille tai puolustajalle. Kun tämä toimii, on sitä todella vaikea puolustaa.

Tämä koko tarina tiivistyy yhteen seikkaan: SPV:llä avaava syöttö on yleensä pitkä, Kooveella lyhyt.

Ero kirkastuu ylivoimapelissä

Pelitapaero näkyy myös ylivoimapelaamisessa. SPV:n muodostelma on varsin stabiili ja paikka rakennetaan pitkillä syötöillä. Kooveen pelaajat vaihtavat enemmän paikkaa ja pyrkivät muodostamaan alueellisia ylivoimatilanteita. Esimerkiksi Aapo Mutanen liikkuu jatkuvasti.

Ylivoimateholtaan joukkueet ovat sarjan kaksi parasta. SPV on tarvinnut yhteen yv-maaliin kaksi minuuttia ja 43 sekuntia. Kooveella aikaa on kulunut tasan kolme minuuttia eli kolmesta ylivoimasta keskimäärin kaksi maalia.

Vaikka joukkueet eroavat näin selkeästi pelitavaltaan, on sen toimivuus molemmilla samasta asiasta kiinni sekä tasa- että ylivoimassa: yhden kosketuksen syöttöketjuista. Yksi otteluiden ratkaisuista tulee olemaan tämä tekijä, jota on helppo seurata. Liikkuuko pallo yhdellä kosketuksella pelaajalta toiselle ja muodostuuko usean syötön ketjuja?

Pirut pelitapojen takana

Kooveessa ja sen edeltäjässä Gunnersissa lyhytsyöttöpelitapaa aloitettiin ajaa sisään toissa kauden alussa. Nykyinen päävalmentaja Arto Riihimäki on hionut sen huippuunsa. Apuna ovat olleet myös fiksut pelaajat kuten Sainio, jonka tausta on FBC Turussa ja Mika Ahosen valmennuksessa aikoinaan Aura-joen rannoilla.

SPV:n pelitavan luomisessa ja ylläpitämisessä tulee varjoista nostaa valoon yksi nimi: seuran A-poikien pitkäaikainen valmentaja Sami Toivonen. Hän on jo pidempään toiminut myös edustusjoukkueen taustapiruna auttamasta Koposta, jonka taktisessa osaamisessa on rajoituksia.

Lähes samanlaista puolustamista

Kumpikin joukkue karvaa yleensä kaksivaiheisesti. Hyökkäysten jälkeen prässätään tilanteen niin salliessa. Muuten karvauskorkeus on 50-75 prosenttia kentästä omasta päästä lukien.

Molemmat joukkueet hallitsevat kolme järjestelmää keskikentän puolustusvaiheessa: 1-2-2 (”mökki”), porrastettu 2-1-2 (”sahalaita” tai ”w”) ja porrastava 2-1-2. Kahden jälkimmäisen ero on se, että porrastavassa ylempi laitahyökkääjä vaihtuu pelin puolen mukaan, kun taas porrastetussa kärki on etukäteen sovittu. Järjestelmä voi vaihdella ei ainoastaan ottelusta vaan myös viisikosta tai erästä toiseen. Oletettavaa kuitenkin on, että Riihimäki valitsee 1-2-2:n SPV:n takakolmiosta johtuen ja Koponen peluuttaa sekä sitä että porrastettua 2-1-2:ta vaihdellen viisikon mukaan.

Työn sankarit esiin

Lopuksi haluan nostaa vielä esille molemmista joukkueista muutaman pelaajan, jotka ansaisivat suurempaa huomiota kuin he normaalisti saavat.

Lasse Turunen, Koovee

Josban kasvatti on nykyaikaisen peruspuolustajan prototyyppi. Turunen liikkuu hyvin ja puolustaa tarkasti. Hän tukee hyökkäyksiä ja osaa lyhytsyöttöpelin perusasiat kuten volttilähdön. Kermana kakun päällä on kuuluisa ”Turusen pyssy”, maalivahtien varsinainen kauhu.

Juuso Jehkinen, Koovee

”Kuopion Kiprusoff” on kehittynyt Tampereella kolmen kauden aikana valtavasti. Happeesta tullessaan Jehkisen fysiikka, liike ja puolustuspeli eivät juuri hurraata huutaneet. Mutta jo silloin hänellä oli yksi tärkeä vahvuus: hyökkäysten tukeminen. Nykyään Jehkinen tekee sitä vielä paremmin, mutta myös puolustaa varsin luotettavasti eikä juuri häviä kaksinkamppailuja.

Ville Kuusela, SPV

Ei koskaan hirveitä pistemääriä mutta aina pyyteetöntä työtä molempiin suuntiin joukkueen hyväksi, siinä on Kuuselan suuruus. Tälläkin hetkellä hän on Kosken ja Mikko Kohosen ketjun dynamo, joka hallitsee kentän keskustaa.

Taneli Tiilikainen, SPV

Tiilikainen on pitkän linjan puolustaja, joka on pelannut liigaa Nurmon Jymyssä, Gunnersissa ja Seinäjoella. Hän hallitsee molempien suuntien pelaamisen ja sijoittuu kokemuksellaan yleensä oikein. Tiilikainen on myös joukkueen varsinainen ilopilleri, joka pohjalaisella itseluottamuksella uskaltaa tuoda mielipiteensäkin esille. Tiilikaisen erikoisuus on ”hyppykiertorannari”. Kannattaa seurata.

« Takaisin

Kommentit (0)

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua. Tällä hetkellä 0 kommenttia odottaa tarkistusta.

Kommentoi »